MetroAuto Oy: Vastuullisesti ja tehokkaasti — Toyota Lahden autotalon latausinfra toteutettiin huolella esittelyautojen tarpeisiin

MetroAuto Oy rakennutti Lahden Renkomäkeen täysin uuden autotalon, Toyota Lahden, joka aloitti toimintansa 1. huhtikuuta 2025. Täysin uusi A-energialuokan liikekiinteistö, jossa on maalämpö lämmitysratkaisuna ja joka hyödyntää myös aurinkosähköä, rakennettiin alusta alkaen vanhalle peltoalueelle. Kokonaisuudessaan vuoden kestäneen rakennushankkeen yhteydessä kiinteistöön toteutettiin myös sähköautojen latausinfrastruktuuri. 

Latauslaitteet Toyota Lahden autotalolla

MetroAuto Oy:n Toyota Lahden autotalo

Latausinfrastruktuuri strategisena valintana

Jo suunnitteluvaiheessa päätettiin, että latausasemat tulevat pääsääntöisesti yrityksen omaan käyttöön, erityisesti esittelyautojen latausta varten. “Halusimme näin varmistaa, ettei latausasemien käyttö ruuhkaudu ulkopuolisista käyttäjistä. Tulevaisuudessa voisi olla kuitenkin mahdollista, että osa latausasemista avattaisiin myös julkiseen käyttöön, mikäli laajentaisimme infraa”, kertoo kiinteistöpäällikkö Kim Långström

Hankkeen alkuvaiheessa edettiin sähköurakoitsijan kautta, jotta latausratkaisun asennus saatiin sovitettua saumattomasti rakennusaikatauluun."Päätimme ottaa suoraan yhteyttä sähköurakoitsijaan ja pyytää heiltä vaihtoehtoja. Halusimme sitoa latausinfran toteuttamisen sujuvasti osaksi rakennushanketta", Långström selventää.

Eri toimijoiden tarjouksia ja vaihtoehtoja vertailtiin huolellisesti ennen päätöstä lopullisesta laite- ja operointimallista. Valituiksi tulivat lopulta 11 kappaletta UTU Oy:n valmistamia 11 kW:n UTUMaX-peruslatauslaitteita sekä yksi UTU Oy:n toimittama EV Boxin Troniq Modular -teholatauslaite, jonka kaksiosainen rakenne mahdollistaa kahden auton lataamisen samanaikaisesti. Kaikki latauslaitteet ovat eParkingin operoimia. "Kuulimme paljon hyvää juuri näistä laitteista. Ulkopuolisten käyttökokemukset vaikuttivatkin kilpailukykyisen hintatason ohella ratkaisevasti päätökseemme", Långström kertoo.

Joustavuutta, laajennettavuutta ja kattavaa dataa

Sähköautojen latausinfrastruktuuri suunniteltiin siis nimenomaan latausjärjestelmää varten. "Kaikki rakennettiin latausasemille sopivaksi, ja latausasemien sähkösyöttöä alkuperäisestä suunnitelmasta kasvatettiin," kertoo Långström. Tavoitteena oli näin toimimalla varmistaa järjestelmän joustava laajennettavuus. "Tällä hetkellä käytössämme oleva Troniq Modular -latausasema tarjoaa 90 kW:n tehon, mutta sitä voidaan myöhemmin kasvattaa tarvittaessa jopa 240 kW:iin saakka", hän toteaa.

Alkuperäisesti AC-latauslaitteiksi oli valittu  RFID-korteilla varustetut laitteet, mutta niiden toimitus päättyi. Tämän vuoksi laitteet vaihdettiin toisiin. Muuten hanke eteni Långströmin mukaan pääosin suunnitellusti. "Rakennushanke toteutettiin kokonaisurakkana. Sähkölatausinfra oli kuitenkin erillinen hanke, mutta päätimme tilata sen samalta toimijalta juuri selkeyden vuoksi. Näin meidän ei tarvinnut käyttää useita eri sähköurakoitsijoita, vaan yksi toimija vastasi kaikesta sähköön liittyvästä – alusta loppuun rakennusvaiheen aikana", Långström kuvailee. 

Långström pohtii eParking-sovelluksen hyödyn näkyvän yritykselle tällä hetkellä itse lataamistoimintojen hallinnoimisen lisäksi erityisesti datan keräämisessä. "Sovelluksesta on meille hyötyä erityisesti ympäristövastaavan näkökulmasta – se on minun vastuualuettani täällä. Minun täytyy alkaa seurata ja kirjata ladattujen autojen sähkönkulutusta, ja eParking-sovelluksen avulla näitä tietoja voidaan käsitellä helpommin. Nähtäväksi jää, millaiset 'talkoot' siitä seuraa. Tämä on joka tapauksessa sellainen asia, josta  joudutaan tulevaisuudessa raportointivelvoitteiden takia todennäköisesti keräämään varsin tarkkaa dataa”, Långström pohtii.

Käyttäjäkokemuksia ja ennakoivaa asiakaspalvelua

Långström kertoo kyselleensä jonkin verran palautetta käyttäjiltä ja toteaa kaiken kuulemansa perusteella laitteiden ja puhelinsovelluksen toimineen ongelmitta.”Myös kaikki liikkuvat työntekijämme, jotka tulevat vaikka toisesta toimipisteestä tänne, saavat helposti latauksen aktivoitua", toteaa Långström. Oman lataustoiminnan erityispiirteiden sanelemia kehittämistarpeita on noussut esiin esimerkiksi käyttäjätunnusten ja latauslaitteiden hallinnoinnin osalta – koeajopäivät tai uutuusmallien esittelyt kun voivat vaatia sitä, että sama henkilö lataa useampaa ajoneuvoa yhtä aikaa.

Tämänhetkiseen latauslaitemäärään ollaan Toyota Lahdessa oltu tyytyväisiä. “Laitemäärä riittää meille tällä hetkellä hyvin, kun katsotaan myynnissä olevien sähköajoneuvojen volyymeja. Tällä hetkellä sähköautojen määrä Toyotan osalta ei nimittäin ole vielä kovin suuri, mutta se on selvästi kasvamassa. Uusia malleja on juuri tullut ja lisää on tulossa, joten kiinnostus on selvästi lisääntymässä ja määrä tulee varmasti kasvamaan", Långström arvelee.

Långström kiittelee paitsi laitteiden ja palvelun toimivuutta myös ylläpitoon liittyvää viestintää:  “Juuri tällä viikolla sain soiton, että DC-latausasemaan ollaan vaihtamassa korttipäätettä. On hyvä, että asiasta ilmoitetaan etukäteen ennakoivasti eikä vain saavuta paikalle yllättäen, jolloin kaikki ihmettelisivät, mistä on kyse. Meillä nämä laitteet näkyvät myymälästä käsin, joten asiakkaatkin todennäköisesti huomaisivat heti, että jotakin erikoista tapahtuu. Ennakkotiedotus auttaa meitä kertomaan asiasta etukäteen, jolloin vältytään turhalta hämmennykseltä."


Haastattelimme referenssiartikkelia varten MetroAuto Oy:n kiinteistöpäällikkö Kim Långströmiä. 

Seuraava
Seuraava

Tampereen Messu- ja Urheilukeskus: Uudet latauslaitteet varmistavat vaivattoman latauskokemuksen