Referenssit
Mikkelin Saimaalle rakentui Suomen ensimmäinen sähköveneiden julkinen latausverkosto: tekninen edelläkävijyys yhdistää vesiliikenteen ja talviurheilun
Virallisesti vuoden 2025 elokuun lopussa päätökseensä tullut hanke toi Mikkeliin Suomen ensimmäisen julkisen sähköveneiden latausasemaverkoston. EU-kehitysrahalla tuettu hanke ratkoo vesistöjen latausinfrastruktuurin laajenemiseen liittyvää muna vai kana -ongelmaa ja toimii edelläkävijänä koko Euroopan mittakaavassa. Hankkeen keskeisinä toimijoina olivat sähköurakoinnista vastannut Amplit, latauslaitteet toimittanut Schneider Electric, latausoperaattori eParking, Mikkelin kaupunki sekä Telva ja hämeenlinnalainen latauskeskusvalmistaja Milectria. Euroopassa vastaavia julkisia sähköveneiden pikalatauskokonaisuuksia on toteutettu aiemmin vain muutamissa kohteissa.
Joensuun Plaza Centrum: Sähköautonlataus osaksi kiinteistön ekosysteemiä
Sähköisen liikkuvuuden kasvu asettaa myös kaupallisille kiinteistöille paineita päivittää infrastruktuurinsa vastaamaan nykypäivän ja tulevaisuuden tarpeita. Joensuussa sijaitseva, laajalla sisäpysäköintihallilla varustettu kauppakeskus Centrum vastasi tähän haasteeseen uudistamalla sähköautojen latausjärjestelmänsä. Koska kohteessa oli jo entuudestaan käytössä mobiilisovellukseen pohjautuva pysäköintijärjestelmä, kiinteistönomistajalle oli ensiarvoisen tärkeää valita latausratkaisu, joka integroituu saumattomasti olemassa olevaan ekosysteemiin. Tämä integraatio toteutettiin onnistuneesti eParking-järjestelmällä.
Pasilan Pysäköinti: Strategisella ennakoinnilla vastattiin laajan asiakaskunnan kasvavaan lataustarpeeseen
Pasilan Pysäköinti toteutti latausinfran laajennuksia kesästä 2024 lähtien kolmessa kohteessaan: P-Veturissa, P-Maistraatissa ja P-Palkkatilassa. Näihin kaikkiin oli asennettu ensimmäiset latauspisteet jo vuonna 2019. P-Veturiin tuli laajennuksessa 10 hidasta ja 22 keskinopeaa latauslaitetta. P-Maistraatti sai puolestaan 30 hidasta ja neljä keskinopeaa laitetta, kun taas P-Palkkatilaan tuli ennakoivasti vain muutama laite lisää. Laitteista valtaosa tähän asti asennetuista on ollut Harju Elekterin laitteita, mutta P-Palkkatilaan tuli laitteita myös Wallelatureilta. Kokonaisuudessaan Pasilan pysäköinnillä on tällä hetkellä 222 hidasta 3,6 kW:n latauslaitetta ja 44 keskinopeaa 22 kW:n laitetta.
Valmetin Lentokentänkatu: Pysäköintialueen laaja infrauudistus viimeisteltiin näyttäväksi pysäköintiruutumaalauksin
Tampereen Vera toteutti kesän 2025 lopulla Valmetin Lentokentänkadun toimipisteelle hankkeen, joka sisälsi koko latausinfrastruktuurin rakentamisen ja suunnittelun. Toimitusketju kattoi kaiken sähköpääkeskuksesta kaapelointeihin, hyllytyksiin, kaivuutöihin ja suojauksiin ja sisälsi ulkona sijaitsevan jakokeskuksen, latauspylväät sekä latauslaitteet käyttöönottoineen. Lisäksi alueella hoidettiin ruutujen merkinnät ja asfaltointityöt sekä lisätyönä reunakiveyksen uusiminen.
Okartek Oy: uudessa tehtaassa varauduttiin sähköautoilun kasvuun rakentamalla kattava latausinfrastuktuuri
Kun tunnettu suomalainen muovialan sopimusvalmistaja Okartek Oy ryhtyi rakennuttamaan uutta, modernia tehdastaan Kaarinan Raadelmaan, päätettiin sähköautojen latausratkaisu ottaa osaksi projektia jo suunnitteluvaiheessa. Yrityksessä nähtiin, että autokannan sähköistyminen on selvä kehityssuunta, joka haluttiin huomioida ajoissa.
MetroAuto Oy: Vastuullisesti ja tehokkaasti — Toyota Lahden autotalon latausinfra toteutettiin huolella esittelyautojen tarpeisiin
MetroAuto Oy rakennutti Lahden Renkomäkeen täysin uuden autotalon, Toyota Lahden, joka aloitti toimintansa 1. huhtikuuta 2025. Täysin uusi A-energialuokan liikekiinteistö, jossa on maalämpö lämmitysratkaisuna ja joka hyödyntää myös aurinkosähköä, rakennettiin alusta alkaen vanhalle peltoalueelle. Kokonaisuudessaan vuoden kestäneen rakennushankkeen yhteydessä kiinteistöön toteutettiin myös sähköautojen latausinfrastruktuuri.